"Hirwikosken kylässä Pyhtään pitäjässä asuu suomalaisia, jotka kaswultaan omat tawattoman isoja, wahwoja ja kookkaita."
Näin kerrotaan Aamulehden "Ruumis ja waate"-artikkelissa 26.9.1889. Noina aikoina Suomen kansan kuvailu oli huipussaan, eikä vähiten sortovuosien aiheuttaman oikeutuspaineen alla. Artikkelissa kuvailtiin hyvinkin itäistä pukeutumiskulttuuria ja Pyhtäätä kuvattiin suhteellisen vähän.

Äskeisen lainauksen loisäksi artikkelissa todetaan vain, että Kymin ja Pyhtään pitäjissä sekä ulkosaarilla oli waimoilla ennen oma pukunsa, hiukan taalalaisnaisten pukua muistuttawa,enimmäkseen mustat wäljät hameet ja samanwärinen röijy pöyhäköine liepeineen. Millainen lienee "pöyhäköinen lieve?"

E. Nordström piirsi vuonna 1880 Heinlahtelaisia naisia arkipuvuissaan. Kuvia en voi tähän liittää, mutta ilmeiseen neidonpukuun kuului hilkka, hartialiina, paita ja pitkä hame. Vanhemman naisen puku poikkesi erillisen esiliinan ja toisenlaisen hattulaitten ansiosta. Yritän löytää varsinaisten hattujen nimet hiukan myöhemmin ja kertoa ne täällä. Vanhemman naisen paidassa on lisäksi vyötärönauha, tai pikemminkin naru paidan sisälle soljutettuna.

Otan myös selvää, kuka on E Nordström, ja piirsikö hän muutakin Pyhtäältä.

Frans P von Knorringin kirja "Gamla Finland, eller Det fordna Wiborgska gouvernementet beskrifvet" kertoo seuraavaa:

"PYTTIS, på Finska Pyhtää, härledt ifrån ordet Pyhä, en gammal församling med en mindre Kyrka af gråsten, uppförd i Catholska tider. På Mogenport skall hafva varit ett afguda tempel och enligt än märkbar anledning, en begrafningsplats."

Kirjassa hän kertoo, että Pyhtään nimi juontuu sanasta Pyhä, ja että pitäjässä on katoliselta ajalta peräisin oleva harmaakivikirkko. Samalla hän mainitsee, että Munapirtissä on myös temppeli sekä siihen liittyvä hautausmaa. Kyseinen Munapirttiä koskeva tieto on yhä edelleen voimassa.  
Munapirtin kirkko ei toki ole enää pystyssä, mutta siihen liittyvää kiveystä on yhä olemassa. Lisäksi kirkon paikan kavaltaa Kirkkosalmi, joka kulkee Munapirtin sivuitse.
Toinenkin lähde mainitsee Munapirtin kirkon. Suometar-lehti 7.9. 1847 sisältää jatko-osan Wareliuksen matkakertomuksesta, jossa hän kumppaneineen saapuu Ahvenkoskelle, josta kumppanit jatkavat Elimäelle päin, mutta Warelius yksin lähtee Pyhtäälle, todentamaan Knorringin kirjassa olleita tietoja. Hän saapuu Munapirttiin, jossa sanoivat

"wanhaan aikaan olleen Epäjumalain temppelin, mutta josta ei ole ollut kun kristityn kirkko, jo aikaa, taitaa olla kappale toista sataa ajastaikaa sitten, vihollisilta kukistettu. Tämän kuulin wahnoilta ihmisiltä joista yksi sanoi isoisänsä nähneen kirkon seinää wielä jäljellä, toinen lapsuudestansa olleen akan, joka muisti tässä jumalanpalvelusta pidetyksi j.n.e. Kirkon sialla oli viimeistä sotaa ennen rajawartijain (gränsridare) tupa."

Paikalliset muorit tulivat paikalle ja kertoivat tutkijan herättävän menninkäiset mellastamaan saarella. Lisäksi he mainitsivat, että 

"Oli toinenkin wähäinen puukirkko ollut samassa saaressa, wähä matkaa tästä nyt puhutusta; sen nurkka kiwiä sanottiin wielä tuntuwan. Näille kirkoille piti tuoduksi ruumiita Elimältä saakka, ja silta oli ollut mantereesta saareen Kyrksundin (Kirkkosalmen) yli, joka salmi kirkon käyjiltä sai nimensä."

Tämän lähteen mukaan Munapirtissä olisi ollut kaksi kirkkoa, mutta tarkoittivatkohan paikalliset muorit sittenkin Pyhtään suomenkielistä puukirkkoa Kirkonkylässä, joka tuhoutui viitisenkymmentä vuotta aiemmin?

Arkistojen aarteita

Tuo otsikko oli viime kesäisen luentoni nimi, ja se pitää pintansa yhä. Pyhtäätä koskevaa aineistoa on monessa paikassa. Esimerkiksi, pajoista puheenollen, myös Hinkabölessä on ollut pajarakennus. Onko yhä?
Yksi hyvä paikka tutustua arkistoon on kansallisarkiston nettisivut. Sivustolla on laaja alue digitoitua tietoa, esimerkiksi pitäjänkartasto 1800-luvun lopulta tai verokartta 1700-luvun puolivälistä. Näistä kartoista voi tutustua varsin toisenlaiseen kulttuuriympäristöön kuin nykypäivänä.

Valokuva-arkistoissa voi tutustua harkiten tallennettuun Pyhtääseen. Vaikka kuvia on tallentunut satoja, on useita satoja vielä jossakin odottamassa käyttöään. Voisi sanoa, että hyvällä onnella saattaa löytää jotakin mielenkiintoista. Valokuvia ovat tallettaneet Museoviraston alaiset maakuntamuseot, kuten Vellamo Kotkassa, sekä Museoviraston kuva-arkisto.

Sitten on tietysti vielä painettu sana. Pyhtään asioista on tietysti kirjoitettu juttuja sanomalehtiin ennen aivan kuin nykyäänkin. Sanomalehtiä voi tarkastella mm. Kansalliskirjaston internetsivuilla. Uudemmat lehdet löytyvät toki kirjastoista.

On vielä kolme verratonta arkistolähdettä. Ensinnäkin, kuuntele ihmisiä. Melkoisen suuri osa elettyä elämää on tallentunut aivan ulottuville. Toiseksi, tunne ympäristösi. Kokonainen sukupolvien elämäntapa on piiloutuneena rakennuksiin, teihin, polkuihin sekä metsiköiden ja peltojen vuoropuheluun. Ja viimeksi, tutkiminen edellyttää aina omien tuntemustensa - ja tuntematta jättämisten - oivaltamista. Kyse ei ole ainoastaan siitä että nykyajan ihmiset käyttäisivät jo järjestettyä ympäristöä, vaan me luomme ja muokkaamme kulttuuriympäristöämme siten, että omat jälkemme ovat muiden tutkittavissa, hyvässä ja pahassa.