Seppiä Heinlahdessa

Seppä on yksi maailman vanhimmista ammateista, joka vaati erityistä kädentaitoa. Pyhtäälläkin toimi seppiä, Heinlahdessa useita, Siltakylässä ns. Muju-seppä, Myllykylän seppä oli ruotsinkielinen ja lisäksi Stockforsin seppä. Siltakylässä oli itse asiassa kaksikin pajaa. Pajarakennuksia ei oikeastaan ole enää olemassa.

Vasemmalla on yksi Heinlahden pajoista Langinmäeltä. Tätäkään rakennusta ei ole enää olemassa. Heinlahden sepät tulivat Langin talosta, ja muuttivat nimensä Seppäläksi 1900-luvun alussa. Aron-sepällä oli kolme poikaa joista kaksi jäi kotipaikkakunnalleen, mutta Rikhard lähti Amerikkaan tullakseen myöhemmin takaisin vaimoineen ja lapsineen. Konstantin jatkoi asumista isänsä talossa ja myöhemmin myös Rikhard muutti takaisin, rakentaen kuvassa näkyvän pajan. Pajan takana on ollut tervahauta ja viereisellä tontilla vanhempi, ilmeisesti Aronin paja. Tontilta löytyy yhä rautakuonaa suuriakin määriä, lisäksi maaperä on osittain mustaa ja hiilistä. Pajassa tehtiin vuosisadan alussa esimerkiksi auton osia hajonneitten tilalle.

Heinlahden toinen paja, ilmeisesti Villen paja, sijaitsi ns. Heinlahden kolmioristeyksessä, Mokran suoralla vielä 1980-luvun alussa. Kun kolmiomainen risteys tehtiin T-malliseksi, paja purettiin. Vilhelm (Ville) jatkoi kylän virallisena seppänä isänsä tointa, aluksi asuen kylän hänelle osoittamassa paikassa, mutta myöhemmin rakentaen oman talon Langinmäelle. Vaikka hän sai kylältä etuuksia, kuten viljelymaata, hän kuitenkin veloitti palveluksistaan. Minun muistikuvissani (70-luvulta) eivät pajat olleet enää käytössä.

Jo aiemmin mainitun Samuel Nordströmin tytär oli Wilhelmina Nordström. Hän taas oli Porvoon tyttökoulun johtajatar ja runoilija. Pappissuvut risteilivät pitkin Suomea muutenkin. Esimerkiksi Härkäpäeus-suvun yksi jäsen oli aikoinaan yksi Heinlahden talollisista.

Kirkko on näytellyt isoa osaa Pyhtään muodostumisessa. Kaiken keskus on toki katolisena aikana rakennettu kirkkorakennus. Itse uskon yhä, että sen rakensivat perimätiedon mukaan kaksi jättiläistä. Harva tietää, että sen rinnalla on ollut toinen, suomalainen kirkko, joka jäi käytöstä myrskyisällä 1700-luvulla. Lisäksi Munapirtissä tiedetään olleen kirkko tai kappeli, mahdollisesti kaksikin, eri aikoina.

Kyminlinnan kappelissa kävivät kirkossa monet, joiden matka Pyhtäälle olisi ollut vaivalloisempi. Tuokin rakennus on jo jäänyt muistoksi vain. Samoin Kymissä sijainnut luostari, jonka kautta matkamies ja myöhempi pappismies Warelius kulki 1800-luvun puolivälissä ja jonka elämää hän lehdessä kuvasi matkakertomuksessaan.

Ja luostaristahan Pyhtäänkin tarina alkoi. Paadisten sisterssiläisluostarin munkeille oli kirkko antanut luvan / oikeuden kalastaa Ahvenkoskella. Samaa oikeutta kärkkyivät muutkin ja siksi aikakirjoihin on jäänyt kiista kalastusoikeudesta, jossa pitäjä mainitaan ensimmäisen kerran.
Tämä kuvastaa mielestäni paikallisen vallan järjestäytymistä paavin vallan ylitse, sillä aikalainen Turun tuomiokapituli katsoi, ettei munkeilla ole yksinoikeutta moiseen.

Muita käyntejä...

Keisarit kävivät Suomessa toki useammin. Toisaalta, heillä oli tapana varsinkin myöhemmin matkustaa huvipursilla. Sen vuoksi pysähtymispaikat olivat valittuja. Yksi tällainen oli Pitkäpaasi Virolahdella, toinen oli toki Langinkosken huvimaja Kotkassa. Nikolai I matkusti Pyhtään läpi elokuun 13. päivänä vuonna 1830, mutta Haminasta lähdettyään hänen seurava huomattavampi pysähdyspaikkansa oli Loviisassa.

Keisareita ja kuninkaita Pyhtäällä?

Pyhtään pitäjästä tuli valtakunnan raja vuosiksi 1743-1809. Tämä merkitsi pitäjälle kaikenlaista vaivaa, sillä toisiaan uhittelevat Venäjä ja Ruotsi kisailivat Kymijoen rantamilla.
Tunnettua on, että Ruotsin kuningas Kustaa III kävi Pyhtäällä ja ainakin alkoi kummisedäksi Myllykyläläiselle lapselle. Ikävä kyllä lapsi ilmeisesti kuoli ennen aikuisikäänsä. Tämä oli Kustaalle ilmeinen pr-temppu, sillä olihan hän oman rajansa toisella puolen. Kustaa III vietti aikaansa muutoinkin Siltakylässä. Tällöin henkivartijat ilmoittivat, milloin Venäläisiä oli tulossa Kyminlinnan suunnasta, jolloin Kustaa ennätti vetäytyä omalle puolensa rajaa.

Myös "ensimmäinen" Venäjän keisarimme, Aleksanteri kävi valtakunnan tarkastusmatkallaan Pyhtäällä, tosin hänen vierailunsa rajoittui pysähdykseen pappilassa, jossa hän ei edes noussut vaunuistaan hevosten vaihdon ajaksi. Hän otti kuitenkin vastaan pitäjän mahtimiehiä vaunuissaan.
Yksi tällainen mies oli pitäjän kirkkoherra Samuel Nordström. Häneltä keisari kyseli, onko pitäjä mahdollisesti rikaskin ja pystyikö se tarjoamaan kirkonmiehelle mukavan elannon. Tähän Samuel vastasi hiukan vältellen. Loppujen lopuksi Aleksanteri lupasi, että jos Samuel löytäisi paremman paikan, Keisari puoltaisi tätä.
Vuodet kuluivat ja Samuelista tuli perheellinen mies jolla oli useita lapsia. Tällöin alkoi elannon taakka painaa jo niin, että hän haki virkaa muualta. Kun Uudenkirkon pitäjä haki kirkkoherraa, haki Samuel myös tätä paikkaa, muttei saanut tarpeeksi puoltoääniä paikan sadakseen. Tällöin hän vetosi Keisari Aleksanterin aikoinaan antamaan lupaukseen, ja teki asiasta valituksen. Kun valitus aikanaan tuli keisarin käsittelyyn, oli Aleksanteri jo vainaa ja keisarina oli Nikolai I.
Samuel sai kuin saikin paikkansa Uudenkirkon sielunhoitajana. Päätöksensä pöytäkirjan laitaan Nikolai on kirjoittanut omakätisesti: "Minkä yksi keisari lupaa, sen toinen pitäköön."

Onko tarina sitten totta? Tämä tarina on julkaistu lehdissä 1900-luvun alussa, aikana jolloin maatamme puhutti hyvinkin Aleksanterin aikainen lupaus autonomiasta. Jotta asiasta saisi selon, olisi löydettävä tuo nimenomainen pöytäkirja...
Aleksanteri I vaunut ovat muuten nähtävillä Porvoon museossa.